Laadintakilpailut
Kotimaiset laadintakilpailut | ST:n jäsenlehden Tehtäväniekan vuosikilpailut ensipainostehtäville ovat käynnissä jatkuvasti. |
Ulkomaiset laadintakilpailut | Tietoa ulkomaisista kilpailuista saa alan lehdistä, kansainvälisiltä verkkosivuilta ja tehtäväilloissa. WFCC:n sivuilla on joulukuusta 2023 alkaen jatkuvasti päivitettävä kilpailukalenteri. |
WCCT | Kuudes kansainvälinen joukkuelaadintakilpailu (World Chess Composition Tournament eli WCCT) käytiin vuosina 1998-2000. Tulokset Seisemäs WCCT käytiin vuosina 2001-2004. Tulokset Kahdeksas WCCT alkoi vuoden 2005 lopussa. Laadinta-aika päättyi 1.3.2007. Suomi oli yksi lopputehtäväryhmän viidestä tuomarista. Lopputulokset saatiin vuoden 2008 lopulla. 9. WCCT alkoi 15.1.2011 ja laadinta-aika päättyi 15.4.2012. Suomi oli tuomarina monisiirtois- ja lopputehtäväryhmässä. Tulokset julkaistiin syyskuussa 2013. Suomi sijoittui yhdeksänneksi 37 maan joukossa. 10. WCCT alkoi vuoden 2015 alussa. Laadinta-aikaa oli 1.5.2016 asti. Kilpailuun osallistui 38 maata kahdeksassa tehtäväryhmässä, joihin tuli 684 tehtävää 258 laatijalta. Myös tällä kerralla oli Suomen sijoitus 9. Lopulliset tulokset pdf-muodossa. 11. WCCT alkoi kesällä 2020. Laadinta-aikaa oli 1.7.2021 asti. Kilpailuun osallistui 33 maata kahdeksassa tehtäväryhmässä, joihin tuli 550 tehtävää. Edelleen oli Suomen sijoitus 9. Lopulliset tulokset. |
LAADINTAKILPAILUJEN TUOMIOITA
- Kauko Virtasen muistokilpailu uusi
- Tehtäväniekka-lehden satutehtävät 2017 uusi
- Tehtäväniekka-lehden itsematit 2012-13 uusi
- Tehtäväniekka-lehden kaksisiirtoiset 2016-19 uusi
- Unto Heinosen muistokilpailu
- Ilkka Sarénin muistokilpailu
- Tehtäväniekka-lehden monisiirtoiset 2016-19
- Suomen tehtäväniekat -lehden 3-siirtoiset 2006-07
- Suomen tehtäväniekat -lehden 2-siirtoiset 2005-06
- Tehtäväniekka-lehden monisiirtoiset apumatit 2021-22
- Tehtäväniekka-lehden lopputehtävät 2022
- Tehtäväniekka-lehden itse- ja pakkomatit 2020-21
- Tehtäväniekka-lehden monisiirtoiset 2008-09
- Kauko Virtasen 90-vuotiskilpailu
- Kenneth Soljan 64-vuotiskilpailu
- Tehtäväniekka-lehden 2-3-siirtoiset apumatit 2019-20
- Tehtäväniekka-lehden monisiirtoiset 2010-13
- Harri Hurmeen muistokilpailu
- Tehtäväniekka-lehden satu- ja retrotehtävät 2016
- Tehtäväniekka-lehden satu- ja retrotehtävät 2014
- Tehtäväniekka-lehden 2- ja 2½-3-siirtoiset apumatit 2017-18
- Tehtäväniekka-lehden lopputehtävät 2017-2019
- Jan Hannelius, Antti G. Ojanen ja Osmo Kaila 100 MT
- Tehtäväniekka -lehden 2-siirtoiset 1999-2000
- Tehtäväniekka-lehden itsematit 2014-2015
- Tehtäväniekka-lehden monisiirtoiset apumatit 2017-18
- Janne Syväniemen 50-vuotiskilpailu
- Tehtäväniekka-lehden 2-3 -siirtoiset apumatit 2015-2016
- Tehtäväniekka-lehden satutehtävät 2012-2013
- Tehtäväniekka-lehden monisiirtoiset apumatit 2015-16
- Kenneth Soljan 60-vuotiskilpailu
- Tehtäväniekka-lehden itsematit 2006-2007
- Raimo Sailaksen 70-vuotiskilpailu
- Tehtäväniekka -lehden 2-siirtoiset 2014-2015
- Tehtäväniekka-lehden lopputehtävät 2014-2016
- Harri Hurmeen 70-vuotiskilpailu
- Tehtäväniekka-lehden 3-siirtoiset 2014-2015
- Tehtäväniekka-lehden 2,5-3 -siirtoiset apumatit 2011-2012
- Suomen tehtäväniekat -lehden 2-siirtoiset apumatit 2007-2008
- Suomen tehtäväniekat -lehden monisiirtoiset 2006-2007
- Suomen tehtäväniekat -lehden 2-siirtoiset 2008-2009
- Tehtäväniekka-lehden 2-3 -siirtoiset apumatit 2013-2014
- Tehtäväniekka-lehden satutehtävät 2015
- Suomen tehtäväniekat -lehden monisiirtoiset apumatit 2008-2010
- Suomen tehtäväniekat -lehden itsematit 2004-2005
- Suomen tehtäväniekat -lehden satutehtävät 2004-2005
- Suomen tehtäväniekat -lehden kolmisiirtoiset apumatit 2008-2010
- Suomen tehtäväniekat -lehden monisiirtoiset apumatit 2006-2007
- Tehtäväniekka-lehden 2-siirtoiset apumatit 2011-2012
- Tehtäväniekka-lehden lopputehtävät 2011-2013
- Suomen tehtäväniekat -lehden lopputehtävät 2003-2004
- Tehtäväniekka-lehden 3-siirtoiset 2012-2013
- Suomen Tehtäväniekat/Tehtäväniekka -lehden 3-siirtoiset 2008-2009 ja 2010-2011
- Suomen Tehtäväniekat/Tehtäväniekka -lehden itsematit 2010-2011
- Kauko Virtasen 80-vuotiskilpailu
- Joose Norrin 40-vuotiskilpailu
- Jorma Paavilaisen 50-vuotiskilpailu
- Suomen tehtäväniekat/Tehtäväniekka -lehden satutehtävät 2010-2011
- Suomen tehtäväniekat -lehden 2-siirtoiset apumatit 2009-2010
- Suomen tehtäväniekat -lehden lopputehtävät 2009-2010
- Suomen tehtäväniekat -lehden 3-siirtoiset 1998-1999
- Suomen tehtäväniekat -lehden itsematit 2008-2009
- Suomen tehtäväniekat -lehden ja Suomen Shakin lopputehtävät 2007-2008
- Suomen tehtäväniekat -lehden 2-siirtoiset 2007
- Suomen tehtäväniekat -lehden satu- ja retrotehtävät 1999
- Pentti Solan 100-vuotismuistokilpailu
- Harri Hurmeen 60-vuotiskilpailu
- Unto Heinosen 60-vuotiskilpailu
- Suomen tehtäväniekat -lehden 2-siirtoiset apumatit 2005-2006
- Kenneth Soljan 50-vuotiskilpailu
- Henry Tannerin 50-vuotiskilpailu
- Suomen tehtäväniekat -lehden 3-siirtoiset apumatit 2004-2005
- Suomen tehtäväniekat -lehden 3-siirtoiset 2004-2005
- Suomen tehtäväniekat -lehden satutehtävät 2003
- Jan Hanneliuksen muistokilpailu
- Suomen tehtäväniekat -lehden 2005-2006 lopputehtävät
- Kari Valtosen 50-vuotiskilpailu