21. KANSAINVÄLINEN RATKAISUKILPAILU 19.1.2025
Sunnuntaina 19.1.2025 järjestetään ympäri maailmaa 21. kerran kansainvälinen shakkitehtävien ratkaisukilpailu (International Solving Contest, ISC).
Kilpailussa on kolme ryhmää:
1) Kokeneet ratkaisijat. Kaksi kahden tunnin jaksoa, kummassakin kuusi tehtävää (2-, 3- ja monisiirtoinen mattitehtävä, lopputehtävä, apumatti ja itsematti). Tulokset vaikuttavat ratkaisijoiden vahvuuslukuihin.
2) Alle 2000 rating-pisteen olevat tai luokittelemattomat ratkaisijat. Kaksi kahden tunnin jaksoa, kummassakin kuusi tehtävää. (Ensimmäisessä jaksossa 2 x 2#, 3#, monisiirtoinen mattitehtävä, lopputehtävä ja itsematti, toisessa jaksossa 2#, 2 x 3#, monisiirtoinen mattitehtävä, lopputehtävä ja apumatti). Tulokset vaikuttavat ratkaisijoiden vahvuuslukuihin.
3) 31.12.2011 jälkeen syntyneet. Ratkaisuaika on kaksi tuntia, ratkaistavana on kuusi tehtävää: neljä kahden siirron mattia, yksi kolmen siirron matti ja yksi lopputehtävä.
Jaksojen välissä on puolen tunnin tauko.
Helsingissä ratkaistaan Shakkiareenalla (Hiomotie 10) 19.1.2025 klo 12.00 alkaen.
Suomen osuuden johtajana toimii Neal Turner, jolta saa lisätietoa (nealturnerfinland@hotmail.com).
Kilpailuun ei tarvitse ilmoittautua ennakolta eikä siinä ole osanottomaksua.